Lars-Göran Söderholm
Kuvat: Bo-Göran Lillandt
MERIKOTKA TOTTI JA MUITA PUUVEISTOKSIA
Selkämeren sairaalassa Kristiinankaupungissa on nähtävänä taiteilija Lars-Göran Söderholmin näyttely, johon kuuluu puusta käsin veistettyjä ja maalattuja lintuja sekä puusta veistettyjä ja maalattuja tauluja. Suurin veistos on Café Merilokissa oleva merikotka Totti.
Merikotka oli 40 vuotta sitten Suomen uhanalaisimpia lintulajeja. Vuonna 1970 Suomessa oli arviolta 40 asuttua merikotkan reviiriä. Ympäristömyrkkyjen ja pesintäalueilla esiintyneen häirinnän seurauksena lajin lisääntyminen oli erittäin heikkoa. Koko maassa rekisteröitiin vuosittain alle 10 poikasta 1970-luvun alussa.
Vuodesta 1972 Maailman Luonnon Säätiön perustama merikotkatyöryhmä on tehnyt väsymätöntä työtä merikotkan pelastamiseksi Suomessa. Tämän luonnonsuojelutyön tuloksena kotkakanta on kasvanut 350 pariin (2011), ja vuosina 2009–2011 rekisteröitiin yli 300 poikasta vuosittain.
Komea merikotka on palannut myös Kristiinankaupunkiin, jossa merikotkatyöryhmän monivuotinen puheenjohtaja Torsten Stjernberg aloitti uransa lintututkijana 1960-luvulla.
Selkämeren sairaalassa oleva merikotka Totti on tehty muistuttamaan siitä, että kova ja määrätietoinen työ luonnon hyväksi palkitaan aikanaan.
Kotkan on valmistanut taiteilija Lars-Göran Söderholm ja sen on rahoittanut Svensk-Österbottniska samfundet.